Kenelle rauta sopii?

Luota omaan elinvoimaasi

Raskaus ja imetys

Raskauden aikana hemoglobiiniarvo yleensä laskee. Tämä johtuu pääasiassa veren laimenemisesta eli veriplasman, veren nestemäisen verisoluttoman osan, määrä lisääntyy 40 prosenttia enemmän, kuin punasolujen määrä. Lisääntyvä punasolutuotanto vaatii rautaa, jota kuluu erityisesti loppuraskaudessa myös sikiön punasolutuotantoon.1

kenelle_raskaus
kenelle_raudanpuute

Raudan annostelu

Raudanpuutos ja anemia

Yleisin syy anemiaan on raudanpuute. Rautaa tarvitaan veren punasoluissa olevan hemoglobiinin valmistamiseen. Valtaosa elimistön raudasta kuluu punasolujen valmistukseen, mutta kaikki ihmisen solut tarvitsevat rautaa. Raudanpuutteen syy pitää aina selvittää lääkärin vastaanotolla. Raudanpuute todetaan verikokeilla.2

Nosta rautaa

Aktiivinen elämäntyyli ja kasvissyönti

Raudanpuute voi syntyä kovan kulutuksen seurauksena. Kovaa kestävyysliikuntaa harrastavat naiset sekä runsasta liikuntaa harrastavat nuoret miehet saattavat tarvita ajoittaista rautalääkitystä.
Myös kasvissyöjien on hyvä seurata riittävää raudansaantia. Kasviperäisten ruokien sisältämä rauta imeytyy heikommin kuin lihan ja veren sisältämä hemirauta.2

image_lady
kenelle_vasymys

Löydä oma elinvoimasi

Väsymys ja uupumus

Anemia voi aiheuttaa väsymystä, kalpeutta, päänsärkyä, korvien huminaa, sydämen sykkeen nousua sekä aiempaa herkempää hengästymistä. Muita raudanpuutteeseen liittyviä oireita voivat olla kielikipu, kipu niellessä tai kynsien haurastuminen. Lievä anemia ja raudanpuute ei kuitenkaan aina ”tunnu”. Elimistö saattaa joskus sopeutua anemiaan, sillä anemia kehittyy hitaasti.2